Tähän väliin vaihteeksi, ihanpa loin uuden kategorian heille, muita projektejani kuin 1:12 kokoa.

Ken nyt onkaan lukenut Etelä-Suomen Sanomat 8.8.2009, niin tietää, että parvekkeellani odottaa uusi haaste. No, nyt siellä on jo kolme neitoa ilkosillaan odottelemassa. Pian tulee syksyn kylmät, joten lienee aika puuhastella näiden projektien kanssa.

Tässäpä siis Johanna:

Riva tutustuu myös, ettei vaan olisi rosvo-nukke.... Johanna siis löytyi kirpputorilta tämmöisessä kunnossa. Kauppias oli vielä pudottanut hänet lattialle ja sormikin oli mennyt poikki:

Onneksi on keksitty pikaliima ja kuminauhat:

Ihan normikuminauhaa ei kannata ottaa kaapista, vaan kyseessä on hyvin napakka nimenomaan nukkien jäsenien kiinnittämiseen tarkoitettu, onhan tarkoitus ettei joka viikko tarvitse uusia kuminauhoja. Ja ne pitää sitten vetää TIU-KAL-LE. Pakko tavata kun sormenpäät vieläkin muistavat miltä tuntuu jäädä jalan ja kropan väliin. Siinä nyt Johanna istuu parvekkeellani ja nautiskelee etelän auringosta. (=parvekkeeni on etelään ja aurinko siis hellii lasitettua parveketta täydeltä terältä, joka kasveista ei aina ole yhtä kivaa).

Lahden torilla on lauantaisin yksityishenkilöillä mahdollisuus muutaman kympin korvausta vastaan kasata pikkupöytä ja myydä itselle tarpeettomia tavaroita. Kiertelen sielläkin joskus kun olen lauantaiaamuvirkkutuulella - ja hyvällä ilmalla tietty. Pari viikkoa sitten siellä oli pari pientä tyttöä hankkiutumassa "lapsuuden" leluistaan eroon, ikää ehkä 12 näillä kaveruksilla. Toisen äiti siinä piti omaa pöytää ja samalla silmällä tyttöjäkin. Osui silmiini siinä nukke ja hintaa 50 senttiä. Otin nuken käteeni ja jo omistaja alkoi tinkiä: "Sen saa vaikka 20 sentillä, no okei 10 sentillä." Hymyilin äidille ja käännyin tytön puoleen: "Kuule, kun asiakas ihastelee jotain, niin silloin pitää kamalasti kehua miten hieno ja hyvä se tavara on, ja jos asiakas alkaa vähän epäillä hinnan kalleutta, niin vasta sitten aletaan tiputtaa hintaa ja siinä sitten kinataan asiakkaan kanssa joku hinta kohdalleen. Mutta kuulepas, mäpäs maksan tän 50 senttiä, vaan yhdellä ehdolla, mikä tämän nuken nimi on?" Tyttö oli hämillään ja vastasi nuken nimeksi Nea. Siispä kaivoin 50 senttiä lompakostani ja lupasin antaa Nealle hyvän kodin - ja uudet vaatteet.

Tyttäreni auttoi Johannan asun valinnassa, mutta Nean asuun kokeilen jotain aivan uutta, haute coiturea :-) Kanavasurffaillessani katsoin kerran erästä muotinäytöstä ja se tuli mieleeni kun hamusin Sokkarin karkkiosastolla lakupussia. No, näette sitten jos se onnistuu. Mutta ei, en aio tehdä lakuhametta!

Lehtiartikkelin myötä sain yhteydenottopyynnön sähköpostilla. Aluksi luulin, että eräs iäkäs rouva haluaisi minun entisöivän nukkensa, tai nukkejaan. En soittanut enää myöhään illalla, vaan näin yön vuoroin painajaisia kuinka entisöisin rouvan rakkaan nuken ja se menisi pieleen, ja vuoroin hyviä unia kuinka kaikki menisi hienosti ja yhden nuken myötä tulisi valtavasti asiakkaita ja näin meidän sukuun saataisiin edes yksi tohtorisihminen, vaikkakin nukketieteen :-D. Aamulla maltoin sentään odottaa puoli yhteentoista ennen kuin soitin. Ja rouvalla olikin vanhoja nukkeja joita hän tarjosi minulle varaosiksi. Lupasin käydä katsomassa ja eilen poikkesinkin. Valitettavasti minulla ei ole tiloja eikä tarvetta (näillä näkymin) varaosille. Eihän kukaan ole minulle tarjonnut nukkeaan korjattavaksi, olenhan aina vain korjannut ja tehnyt nukkeja itselleni. Toki voisin kyllä tilaustyönä ainakin yrittää korjata, jos vaan joku tarjoaisi nukkeaan projektiksi.

Siispä katselin rouvan nukkeja, tyypillisiä 1950-1960-luvun muovinukkeja joilla oli ahkerasti lekitty, sen näki kaikista. Katselin tietysti toisaalta mielessäni paljonko työtä kunkin korjaus vaatii, mielen raksuttaessa: "Mistähän tälle uudet silmät, entä tuolle jalka...." Lopulta eräs nukke, vailla toista jalkaa, vaan koko ajan jäi käteeni. Laskin sen takaisin laatikkoon, katselin muita, ja taas otin käteeni. Rouvan sanat: "Taitaa sen jalka olla tallella tossa toisessa laatikossa." saivat mieleni päättämään ja pengoin toista laatikkoa. Siellähän se jalka olikin! Pieni nalle oli tosin sen ottanut kodikseen, mutta suostui muuttamaan pehmeän peiton sisälle.

Teimme siis kaupat Pirjosta. Kuten kuvasta näkee on jalka joskus ollut yhdistettynä toiseen rautalangan tai muun vastaavan avulla. Jalan kiinnittäminen on oikeastaan isoin homma, sitä on pohdittava, koska en halua käyttää rautalankaa. Yksi vaihtoehto on hankkia Pirjolle teline ja liimata jalka pysyvästi suoraksi. Pitää pohtia.....

Niin, johan selvisi varmaankin, että jos vain mahdollista niin nukeillani on nimet. Nimillä on aina taustansa ja ne on aikanaan omistaja antanut rakkaalle nukelleen jostain syystä. En siis nimeä nukkeja uudelleen, jos tiedän niiden nimet. Koska nukkekokoelmaa on ihan kunnioitettavasti, päätinkin jatkaa posliininukeista tuttua "nimilappu käteen" -menetelmää. Kun aloitin posliininukkekokoelmani Tradekan nukeista noin 10 vuotta sitten, oli näillä sievillä nukeilla jo valmiina ranteessaan pahvilappu jossa on kunkin nimi. Viipurin nukeilla on muistaakseni ommeltuna lappu hameen takahelmaan, jossa on nimi. Siispä ensi viikolla ostamaan vähän paksumpaa paperia muutama arkki ja laittamaan nimilaput muihinkin.

Tästä siis taru jatkuu, miten noilta töiltäni ennätän.