Tämä viikko on ollut melko jännitystä täynnä. Sain sähköpostia ESS:n toimittajalta, hän oli eksynyt tänne surffailuillaan ja halusi haastatella minua. Ensin se aiheutti kamalan paniikin. Ruokapöytäni on tämän savupirtti-projektin tiimoilta ollut kuin Ruotsiin lähtevä laiva. (Okei, ja joku jos tietää miksi aina sanotaan täyttä ja sekaista tilaa Ruotsiin lähteväksi laivaksi, please, saisiko selityksen!) No, any way, pöydän lasipintaa en siis ollut nähnyt muutamaan viikkoon. Siispä etsin kaapeistani pari laatikkoa ja aloin järjestellä tavaroita niihin - ja löytyihän se pöytäkin sieltä alta!

Seuraavaksi tietysti alkoi pölyjen pyyhkiminen ja siivoaminen, jälkimmäisen ollessa täysi mahdottomuus kun asunnossa pyörii hurrikaani nimeltä Riva! Sitä mukaan kun keräsin leluja ja heitin roskiin puruluiden kuolaisia palasia, Riva kantoi leluja kopasta pois ja jyrsi uusia palasia, kaiken kuorrutteeksi aktivointipallosta putoili raksujen murusia pitkin ja poikin lattiaa.

Torstaina toimittaja ja kuvaaja saapuivat ja Rivan osallistumisesta huolimatta saimme juteltua ja kamera rapsi kuvia. Innostuimme niin kovasti Pilvilinnan tutkimiseen, että jopa kahvi ehti jäähtyä kupeissamme. Juttu ilmestyy elokuun aikana Etelä-Suomen Sanomissa, jännityksellä odotan mitä kaikkea toimittaja siinä ehti kirjoittaa kun tuntui, että puhuin kuin papupata. En ole todellakaan tottunut puhumaan nukkeharrastuksestani ja nukkekotiprojekteista, ne eivät ole oikein sellaisia harrastuksia joita "poket" harrastaa. Mutta kun 9/10 järjestyksenvalvojasta vääntää rautaa salilla solmuun, minun vaan pitää oppia olemaan ylpeämpi omasta harrastuksestani.

Mutta sain minä jotain aikaiseksikin tällä viikolla. Tyttäreni kanssa kävimme kirpparikierroksella ja sieltä mukaan löytyi uusi projekti, Johanna. Siitä sitten lisää aikanaan.

1248456487_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Viimeksi esittelin kovin kuhmuraisen maiseman, joka tähän mennessä on muuttunut tällaiseen muotoon. Uretaanivaahdon päälle olen liimannut vihreän huopakankaan. Veden sain aikaan levittämällä folion päälle ensin kerroksen Eri Keeperiä. Sen kuivuttua maalasin turkoosilla vesivärillä, välillä runsaalla vedellä ja välillä vähän nuukemmin, joten sininen väri on vähän laikukas sen ansiosta. Vesivärin kuivuttua maalasin "aallon huippuja" korttien tekijöille tutulla kohomaalilla jossa on kiteitä, värisävy Waterfall oli sopiva valinta.

1248456506_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rantakivet liimailin suoraan uretaanivaahtoon. Väliin valuttelin liimaa ja sirottelin hienoa hiekkaa, talomme hiekkalaatikolta omin käsin sihtaamaani. Rannalle toki tuli jonkun sortin kaislaa. Löysin Tiimarin poistokorista muovisen tillinoksan, ja siitä se ajatus kaislikosta sitten lähti.

Nyt en oikeastaan voi paljon enempää tehdä valmiiksi ennen kuin saan tuon pirtin. Mutta ensi viikolla on yllättäen jopa töitäkin muutama päivä, joten katsotaan mitä tuleman pitää.