Tuossa kun tallensin kuvia kansioon, mieleeni tuli poikani joskus pienenä: "Äiti äiti, kato nyt on kaksi legopalikkaa yhdessä." Hetken kuluttua poika tuli taas touhuissaan: "Äiti, äiti, kato, nyt siinä on pyörätkin!" Näin lego-osa kerrallaan sain kunnian seurata lentokoneen (tai mikä liekään sillä kertaa) rakentamista - miettien eikö sitä voisi tulla kerralla näyttämään. Ompelin tuohon aikaan kaikki vaatteet itselleni ja lapsilleni, joten olen ollut kankaan tai ompeluksen kimpussa eikä olisi ollut aikaa (tai mielenkiintoa) seurata kuinka legopalikka kerrallaan liitettiin yhteen. Siispä tuntuukin aivan pikkulapselta nyt kun kerron: "Hei kaikki, katsokaa sain uutta Pilvilinnaan!" ;-D

Yksi kellarikerroksen huone ei sitten ole saatu muuta kuin tapetit seinäänsä, parketin lattiaansa, verhota ja matot koko tänä aikana.

1757797.jpg

Siellä se on huoneparka kuunnellut kuinka tavaraa tulee muihin huoneisiin, vaan ei mitään tänne. Mutta se itse asiassa vaan odotti kunnes sain ajatukset kasaan. Ja siinä Peppen tuomat pullot ja kolpakko oikeastaan olivat potkun antajina.

1757799.jpg

Eilen löytyi flyygeli ja viulu Sinooperin hyllystä ja tänään posteljooni toi Minimaailman paketin, jossa oli biljardihuonekamat. Vähän on ahtaan näköistä ja kun vielä totean että tännehän tulee tietysti vielä baaritiski, niin joku jo huokaisee syvään. Vähän on näitä sijoiteltava, nyt vaan laitoin ne oikeaan huoneeseensa valmiiksi - odottamaan sitä baaritiskiä.

Puutarhassakin tapahtui rakentamista tänään:

1757807.jpg

Eihän se puutarhan hoito onnistu ellei ole kaivoa josta saisi kasteluveden.

1757800.jpg  1757805.jpg

Puutarhaan pääsee nyt ruusuköynnöksen kattaman portin kautta. Ja oikean puoleisessa kuvassa näkyykin huvimajan ja portin välissä toinen iso puu (se toinenhan on rahapuuni kulman takana).

Nyt taas onkin vähän säästettävä ja mietittävä mitä seuraavaksi. Asetellessani musiikki- ja pelihuoneen huonekaluja, mieleeni tuli, että tietysti olisi voinut rakentaa aina yhden huoneen alusta loppuun asti. Nyt joka huoneessa on vähän kaiken näköistä ja edessä on kaiken pikkuroinan miettiminen seuraavana. Ehkäpä viisastun asiassa ja jos joskus teen toisen nukkekodin, rakennan sen huone kerrallaan.... Tai hankin ensin asukkaat. Mutta se on sen ajan murhe.