Poikani koira, Riva, edellisellä käynnillään meillä päätti popsia Pilvilinnan puutarhasta puutarhurin korin sisältöä. Yön hiljaisuudessa se oli nakertanut koko korin ihan pienen pieniksi paloiksi, irrottanut kaikki kuusi kukkakaalia huopapalasesta ja syödä rouskuttanut kuusi porkkanaa, vain naatit olivat jäljellä huopapalasessa. Asianhan teki tosi hauskaksi se, että kukkakaalit olivat aivan ehjiä, vaikka irtonaisia. Porkkanat olivat olleet makoisempia tuolle 7-kuukautiselle rotweiler-neidolle. No, enhän minä osannut vihainen lapsukaiselle olla, ja mitä se olisi aamulla hyödyttänyt kun nälkä oli iskenyt yöllä, eipä se enää asiaa olisi muistanutkaan.

Tosin, en voinut olla olematta tomera kun poika tuli lastaan hakemaan. Esitin 1,40 euron laskun juhlallisin menoin. Poika toki maksoi laskun kitisemättä.

Asiasta viisastuneena kun poikani seuraavalla kerralla toi Rivan meille niin etten ollut vielä kotona, hän peitti puutarhan fleecepeitolla. Niinpä eivät muut istutukset päätyneet nälkäiseen vatsaan.

Samassa paketissa jossa tuli suurin osa ruokasalin tavaroista, tulivat myös uudet porkkanat. Niinpä tänään ostettuani uuden korin, liimailin kukkakaalit ja porkkanat jälleen puutarhurin vahdittavaksi.

Samalla kun Riva mutusti nuo porkkanat, päättelin etten todellakaan ole täysin varautunut majoittamaan pentukoiraa asuntooni. Varsinkin nyt kun poika lähtee Jamaikalle kahden viikon lomalle, Rivahan tulee tietysti meille. Siispä taidankin jättää kaikenmoisen askartelu Pilvilinnan tiimoilta ensi vuoteen ja keskityn suojaamaan olemassaolevat turvallisesti. Oma Mandi-koirani on pienestä pitäen ymmärtänyt Äipän lelujen ja omien lelujensa eron. Rivahan vain on ollut meillä yökylässä pari yötä kerrallaan tähän asti. Ja kaipa nuo rotikat ovat omanlaisiaan. Mutta kiltti tuo pieni luppakorva on, siksi sille ei jaksaisi ollakaan vallan kamalan ankara, vaikka rajoja sekin toki kaipaa.